Materiaalit

Käpyrinne ry – Vantterat luonnonsuojeluvuosi 2018
Vantterailtojen teemana oli vuonna 2018 ajankohtaisesti luonnonsuojelu. Luentosarjan kuraattorina toimi MML Ilppo Kangas. Vuoden aikana saimme alansa asinatuntijoilta kuulla mm. Itämeren tilanteesta, Suomen metsistä ja luonnonsuojelualueista, lintujen kevätmuuton aikaistumisesta, ilmastonmuutoksesta ja luonnonsuojelusta. Aiheet herättivät kiinnostusta ja keskustelu aiheista oli runsasta.
Vuoden teemakuvituksena olivat Raija Nokkalan maalaukset hänen teoksestaan ”Hirvi lukee dekkaria”.

Luentoen pohjalta on nyt julkaistu opaskirjanen, jonka toivomme puhuttelevan keskusteluttavan monia muitakin ryhmiä ja tahoja. Vantterailtojen toimijan Aira Heinäsen sanoin: ”Tällainen tiedon jako on hedelmällistä lähimmäispalvelua – toisesta välittämistä”.

Oppaan ovat toimittaneet Jenny & Minna Kiviaho, ulkoasusta ja taitosta vastaa Erkki Tuominen.

IMG_1722”On iltasadun aika!” -opas ja satupostikorttinäyttely kertovat satujen merkityksestä ikäihmisille

Sadut tarjoavat yhteisiä muistoja ja tuovat mieleen unohtumattomia elämyksiä. Satukirjallisuuden ja vanhustyön asiantuntijat ovat yhteistyössä Käpyrinteen palvelutalon vapaaehtoistoimijoiden, ns. Vantteroiden, toimesta tuottaneet ”On iltasadun aika!” -oppaan. Oppaan perusteema on ”Satu kuuluu kaikille”.

”On iltasadun aika!” -opas koostuu vuoden 2014 aikana Vantteroiden Käpyrinteen palvelutalossa pidettyjen satuiltojen alustuksista sekä kokemusperäisistä suosituksista tarjota satumaailman monimerkityksellistä antia ikäihmisille. Vantteroiden satuilloissa käsiteltiin laajasti tuttua satuperinnettä, alkaen Topeliuksesta ja H.C. Andersenista. Satuilloissa kuultiin alustajina monia maamme johtavia satujen asiantuntijoita.
Sadut yhdistävät eri sukupolvia ja ikäihmiset palaavat mieluusti lapsuuden satumuistojen pariin.

”On iltasadun aika!” -oppaassa esitellyillä suosituksilla on vankka kokemusperäinen pohja. Satuiltojen aikana kehiteltiin uudenlaisia menetelmiä hyödyntää satuja sekä erilaisia lähestymistapoja satuihin. Näistä oppaassa annetaan vinkkejä.
Oppaassa tuodaan esille satujen moninaisuus sekä satujen monet yhteydet kirjallisuuteen, teatteriin, kuvataiteeseen ja musiikkiin. 72-sivuinen opas on runsaasti kuvitettu. Oppaassa on yhteystietoja niille, jotka haluavat ”satuilla” ikäihmisten kanssa.
Oppaan on toimittanut Aira Heinänen, ulkoasusta vastaa Erkki Tuominen.

Satupostikorttinäyttely

”On iltasadun aika” -opas sai jatkoa kiertäväksi tarkoitetulla satuaiheisella postikorttinäyttelyllä. Näyttely sisältää 10 taulua, joista kukin on omistettu keskeiselle satuaiheelle, kirjailijalle tai kuvittajalle. Näyttely on laadittu siten, että se voi kiertää oheismateriaalein eri paikkakunnilla esimerkiksi kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa ja vanhusten palvelupisteissä. Näyttelyn tarkoitus on innostuttaa ikäihmisiä palaamaan lapsuuden satumaailmaan ja tarinoihin, jotka elvyttävät muistoja ja mielikuvia.

SATUPOSTIKORTTINÄYTTELY näytteillä:

2020

Syys-lokakuu Töölön kirkko

2019

Maaliskuu Heseva-koti, Helsinki
Kesä-elokuu Helsingin seniorisäätiö
Loka-marraskuu Käpyrinteen palvelutalo, Käpylän Pysäkki

Eeli Jaatisen postikorttikuvitus satuun Adalmiinan helmi

2018

Helmikuu Huittisten kirjasto
Maalis-huhtikuu Helsingin seniorisäätiö
Touko- kesäkuu Kontulan kirjasto, Helsinki

2017

Lokakuu Sampolan kirjasto, Tampere
Marras-tammikuu Pukstaavi, Sastamala

Näyttely lainattavissa ympäri Suomen!

Lisätietoja: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori puh. 040 4560 584